FC Meltsi etsii valmentajaa

19.4.2022

Etsitkö merkityksellistä ja vaikuttavaa työtä? Tule mukaan rakentamaan kasvavaa jalkapalloseuraa, FC Meltsiä.

FC Meltsi on ainutlaatuinen jalkapalloseura, jonka perustajia ovat joukkueissamme pelaavat lapset. Olemme tunnettuja poikkeuksellisen hyvästä joukkuehengestämme, jolla on ollut vaikutusta jopa alueen koululuokkien ilmapiiriin. Toiminnan lähtökohtana on alusta saakka ollut kaveritaidot, lapsen itsetunnon vahvistaminen ja yhteisöllisyys. Jalkapallo on loistava väline näiden harjoitteluun, mutta olemme intohimoisia ja tavoitteellisia myös itse lajin suhteen. Tähtäämme jokaisen joukkueen kohdalla korkealla ja tavoitteenamme on kasvattaa toimintaa ja lisätä joukkueiden määrää.

FC Meltsissä on tällä hetkellä kaksi tyttöjoukkuetta ja kaksi poikajoukkuetta. Isompien lasten edustusjoukkueissa harjoitellaan tavoitteellisesti. Pienten lasten harjoituksissa tutustutaan lajiin leikkien ja liikuntahaasteiden kautta. Monelle lapselle FC Meltsi on antanut mieluisan harrastuksen lisäksi kaveriporukan ja tunteen kuulumisesta yhteisöön. FC Meltsin pelaajilla on mahdollisuus osallistua myös muuhun yhteisötalo Meltsin toimintaan. FC Meltsin ja yhteisötalo Meltsin taustalla on Me-säätiö, joka edistää lasten, nuorten ja perheiden yhdenvertaisuutta.

FC Meltsin valmentaja työskentelee työparina päävalmentajan kanssa sekä osana Me-talo Meltsin monialaista tiimiä. Tuemme työntekijöidemme ammatillista kehitystä, ja painotamme moderneja työtapoja ja kokeiluun kannustavaa kulttuuria. Tarjoamme sinulle kilpailukykyisen palkan ja FC Meltsin toiminnan laajentuessa mahdollisuuden vakituiseen työsuhteeseen.

Tehtävänkuva
FC Meltsin toiminnasta vastaa Meltsin liikuntapedagogi, jonka työpariksi etsimme nyt osa-aikaista valmentajaa osaksi Meltsin tiimiä. FC Meltsin valmentajana pääset kehittämään pelaajien kanssa käynnistettyä toimintaa, jossa jalkapallon lisäksi harjoitellaan kaveritaitoja. Valmentaja on turvallinen aikuinen, joka tukee lasta myös muihin elämän alueisiin liittyvissä asioissa.

Valmentajana vastaat:
- FC Meltsin pelaajien valmennus- ja ohjaustyöstä
- FC Meltsin toiminnan suunnittelusta
- Viestinnästä vanhempien kanssa
- Osallistut tarvittaessa myös muuhun Meltsin koululaisille suunnattuun toiminnan ohjaamiseen

Tässä roolissa pääset kehittymään valmentajana käytännön valmennustyön myötä sekä kehittämään ryhmän ja joukkueen toimintaa yhdessä muun tiimin kanssa.

Mitä toivomme sinulta?
Toivomme sinulta kokemusta lasten ja nuorten jalkapallovalmennuksesta sekä liikunnan ohjaamisesta. Osaat kohdata jokaisen lapsen ja nuoren empaattisesti riippumatta taustasta tai taidosta, ja tuet pelaajien valmiuksien ja ominaisuuksien kehittymistä. FC Meltsissä jokainen lapsi ja nuori saa olla oma itsensä.

Sitoudut Me-säätiön arvoihin ja FC Meltsin valmennuslinjaan. Kulttuurinen sensitiivisyys ja inklusiivisuus ovat sinulle tärkeitä arvoja. Arvostamme myös aluetuntemusta - toivomme sinunkin sydämesi sykkivän Itä-Helsingille. Toivomme tiimiimme diversiteettiä ja iloitsemme erityisesti hakemuksista, jotka tulevat eri taustoista tulevilta hakijoilta. Työkielemme on suomi, eduksi katsomme monipuolisen kielitaidon (erityisesti venäjä, viro, somali, arabia).

FC Meltsissä pääset työskentelemään moniammatillisen tiimin kanssa. Luemme eduksi kiinnostuksen ohjata yhteisötalo Meltsin toimintaa monipuolisesti.

Valmentajan työaika on noin 20-40 tuntia viikossa. Työ pitää sisällään myös ilta- ja viikonlopputyötä.

Kiinnostuitko?
Lähetä CV:si sekä esittely itsestäsi osoitteeseen careers(a)mesaatio.fi otsikolla “Valmentaja FC Meltsiin”. Palaamme sinulle asiaan mahdollisimman pian.

Lasten (alle 18-vuotta) kanssa työskentelevien tulee ennen tehtävän vastaanottamista esittää lainmukainen ote rikosrekisteristä.