Yhdistetty koulutus- ja EM-kisamatka Ruotsin Halmstadiin 15.-18.6.2009
SJV toimii yhteistyössä Palloliiton kanssa kykykouluvalmentajille suunnatun koulutusmatkan toteuttamisessa.
Matkan aikana seurataan Suomen U-21 maajoukkueen pelejä Englantia ja Saksaa vastaan ja analysoidaan niitä liittovalmentajien johdolla. Lisäksi tutustutaan Halmstad BK:n ja Stattena IF:n pelaajakoulutukseen teoriatunneilla ja käytännössä.
Matkan tavoite on saada oppia Euroopan huipputason yksilöiden ja joukkueiden osaamisesta EM –kisapelien analysoinnin kautta. Myös ruotsalaisen seuratoiminnan esimerkkien kautta voimme pohtia mitä meillä on poimittavana omaan pelaajakoulutustoimintaamme . Yksi matkan keskeinen tavoite meille suomalaisille on myös verkottua paremmin keskenämme ja sen jälkeen levittää oppeja kotimaassamme laajasti.
Kutsuttujen kykykouluseurojen tulee ilmoittaa koulutukseen lähtevä kykyvalmentaja 15.5. mennessä. Mukaan on kutsuttu seurat, joista ei ole ollut osallistujia vuoden 2009 Espanjan ja Tanskan opintomatkoilla.
Suomen Jalkapallovalmentajat ry tukee jäseniensä matkaa, jolloin omalle vastuulle jää vain matkustus.
|
|