Jäsenhuone|Työhuone

AEFCA

Hallituksen kokous Helsingissä 2007

SUOMEN JALKAPALLOVALMENTAJAT RY EUROOPAN JALKAPALLOVALMENTAJIEN UNIONIN JÄSENENÄ

Euroopan Jalkapallovalmentajien Yhdistyksen (AEFCA=Alliance of European Football Coaches' Associations) tavoitteena on kehittää eurooppalaista huippujalkapalloa, järjestää huippuseminaareja ja toimia valmennuksen kehitystyössä yhdessä FIFA:n ja UEFA:n kanssa. AEFCA (ent UEFT) perustettiin 1978 Saksan, Ranskan, Sveitsin, Itävallan ja Luxemburgin ollessa käynnistävinä voimina. Tällä hetkellä järjestöön kuuluu 44 Euroopan johtavaa jalkapallomaata. Suomen Jalkapallovalmentajat ry liittyi AEFCA:aan jo 80-luvun alussa. Yhdistystä johtaa hallitus, minkä kahdeksan jäsentä valitaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Puheenjohtajana toimii slovakialainen legendaarinen mestarivalmentaja Josef Venglos.

AEFCA järjestää vuosittain mittavan kansainvälisen valmentajasymposiumin, mihin kutsutaan paikalle n. 200 valmentajaa. Euroopan jäsenmaiden lisäksi kutsu lähetetään kaikkiin maanosiin. Symposiumin taso on ollut kautta aikojen erittäin korkea. Vuonna 2007 symposium järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa, Helsingissä.

AEFCA:lle avattiin kotisivut joulukuussa 2008 osoitteeseen www.aefca.eu

AEFCA:n hallitus vuosille 2011-2013

President:   
VENGLOŠ Dr., Jozef   (SVK)

1st Vice-President: 
ZINGRAF, Horst    (GER)

2nd Vice-President:  
PEREIRA, José    (POR)

Vice-Presidents:  
BROWN, Craig    (SCO)
FERRARI Dr., Franco   (ITA)
FIORENTINI, Fredi.  (KRO)
MORLANS, Jean-Pierre   (FRA) 
SIVEK Dr., Zdenek   (CZE)
VAKKILA, Jukka    (FIN)
 

Treasurer:   
ADOLFSEN, Wim    (NED)
 
General Secretary:  
RAVIOL, Karlheinz   (GER)

Co-opted members:  
DILBER, Ismail    (TUR)
MULLER, Jacques   (LUX)
MULLER, Philip J. (SUI)
MICHALIDES, Andreas T. (CYP)

Auditors:   
ELSNER, Branko    (SVN)      
PFORR, Jürgen    (GER)
Substitute Auditor:
TEMPER, Wilhelm (AUT)

Michel Platini, Masoud Moieni ja Karlheinz Raviol UEFT Symposiumissa 2007