Jäsenhuone|Työhuone

Pertti "Pera" Alajan muistolle

22.8.2017

Pertillä oli suuri futissydän. Pertin sydämessä asui intohimo. Tuo väsymätön sykkijä sammui viime perjantaina uupuen vaikeaan sairauteen. Peli vihellettiin poikki. Pertin muisto ei kuitenkaan sammunut.

Käyn tässä filminauhana läpi asioita ja tapahtumia vuodesta 1978, jolloin keskustelin maalivahti Alajan kanssa ensimmäisen kerran hotelli Haagan palaverikabinetissa. Uskallan sanoa että Pera on ollut ehdottomasti suurin vaikuttaja suomalaisessa jalkapallossa viimeisten kymmenien vuosien aikana.

Hän pelasi mittavan uran maalivahtina huipulla sekä kotimaassa että ulkomailla. Pelaajaura ei riittänyt kunnianhimoiselle kaverille. Hän hankkiutui pian valmentajaksi ja suoritti korkeimman valmentajatutkinnon (JVK) priimuksena. Pian hänestä tuli myös tärkeä lenkki maajoukkueen taustoihin. Maalivahtivalmentajana ja jatkuvana innostajana hän oli mainio persoona. Mainituilla taustoilla ja hyvällä koulutuksellaan Pera omasi erinomaiset lähtökohdat myös Palloliiton hallinto- ja luottamustehtäviin. Hänestä tuli ensimmäinen pääsihteeri, jolla oli taustakokemukset kaikilta futiksen sektoreilta aina ammattilaiskenttiä myöten. Lukuisten kansainvälisten huippuprojektien vastuuhenkilönä toimiminen valmisti hänet myös Palloliiton puheenjohtajan haastavaan tehtävään. Tuo tehtävä häneltä jäi nyt kesken, mutta luovuutta pursuavan, innovatiivisen ja visionäärisen puheenjohtajan strategiavalmistelut ja ajatukset jäivät elämään.

Peralla oli lämmin sydän. Lukuisia ovat ne kerrat jolloin hän puhui lapsista, veteraaneista, ex-maajoukkuepelaajien huomioimisesta, tasa-arvosta tai vähäosaisista. Hänellä oli kyky välittää. Hän oivalsi myös erinomaisesti suomalaisen valmentajakunnan merkityksen futiksemme kehittäjänä. Pera oli Suomen Jalkapallovalmentajien jäsen, kannustaja ja tukija aina loppuun saakka.

Usein juhlapuheet ovat retoriikkaa, mutta Pera ei kömmähdellyt näissä koskaan. Pedantilla tarkkuudella höystetyllä älykkäällä huumorilla hän ei unohtanut mainita mitään tai ketään. Peran lämmin futissydän saattoi myös kiivastua, jos asiat eivät aina rullanneet hänen toivomallaan tavalla. Kun on itsellä vahva kokonaisnäkemys ja intohimoa pyrkiä tavoitteisiin ja päämääriin, on tuo kiivaus hyvin ymmärrettävissä. Futisperhe kokonaisuudessaan oli hänen rakkautensa. Se sama perhe jää kaipaamaan sinua Pertti.

Otamme lämpimästi osaa omaisten ja läheisten suruun.

Pertti "Pera" Alajan muistoa kunnioittaen.

Jukka "Juki" Vakkila
Suomen Jalkapallovalmentajat ry